keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Villasukkia kaksin kappalein

Sukat Lidl:n langasta.
Varsi tehty koneella resoria lukuunottamatta. Eli ensimmäisen sukan kantapää meni pilalle koneella tehden. Purkasin koko terän ja tein käsin. Toista sukkaa ei tarvinnut purkaa, koska tiesin jo, että terähän se on tehtävä käsin kutoen. Puikot 2½, sukkien koko 37.




Nämä sukat sitten taas kokonaan käsin Nalle langasta. Matkustavat pukinkonttiin.
Puikot 3 ja sukkien koko 39-40.  Näissä ekaa kertaa tämmöinen kantapää. Ohje on Jaana Talviston ja löytyy facebookin voihan villasukka ryhmästä.


Tässä yläkuvassa näkyy kantapää paremmin


Ja tässä vielä sukat edestä. Muutenhan nämä ovat ihan perussukat

tiistai 20. lokakuuta 2015

Taloushallinnon koulutus

Tervehdys vaan taas pitkästä aikaa


Pääsin kuukausi sitten taloushallinnon koulutukseen ja siksipä noita sukkia ei ihan tuhkatiheään valmistu, muutama pari on valmiina, mutta päättelemättä. Ehkä sitten ensi viikonloppuna. 

Koulutukseen haki 208 hakijaa, joista valittiin 30 henkilöä perehdyttämisjaksolle. Olin onnekas ja pääsin mukaan.
30:stä  henkilöstä valittiin 16, jotka sitten pääsivät aloittamaan koulutuksessa. Olin jälleen onnekas ja pääsin mukaan. 

Koulutus on nyt kestänyt kuukauden verran ja mukavaa on ollut. Kivat opettajat, kivat opiskelukaverit ja päivät kuluvat nopeasti.

Työharjoittelujakso noin 4 kk kestävä, tulee helmikuussa. Harjoittelupaikkaa ei vielä ole, mutta täytyy panostaa sen eteen, jotta kenties saisi harjottelujakson jälkeen pysyvän työpaikan.

Kaikille jotka tietävät taloushallinnon puolelta harjoittelupaikoista, niin saa ehdottamasti vinkata tänne infoa.

Tässäpä tämän päivän kuulumisia ja palailaan taas, kun saan jotain valmista aikaan.


Terveisin Teppana